lauantai 11. heinäkuuta 2015


Asuntomessuilta poimittua 


Onpas taas vierähtänyt aikaa blogin päivittämisestä... Tänään saattekin sitten enemmän kuvia makusteltavaksi, sillä kävin tutustumassa Asuntomessujen tarjontaan Vantaan Kivistössä. Kohteita oli tänä vuonna yhteensä 40 eli paljon upeita ja persoonallisesti sisustettuja koteja. Alla muutamia poimintoja. 


Tänä vuonna väreistä nousi selvästi esille sininen, erityisesti petrolinsininen ja turkoosin eri sävyt. Muutamassa kohteessa oli käytetty ennakkoluulottomasti myös perinteisten vaaleiden tai mustavalkoisten sisustusten sijaan kirkkaita tai mausteisempia värejä. 






























































Monessa kohteessa oli panostettu luonnonmateriaaleihin eri muodoissa. Esillä oli mm. paljaat hirsipinnat, tiiliseinät, pellavaa huonekaluissa ja tekstiileissä, villaa huonekalujen verhoilussa ja matoissa, bambu, puiset ja vaneriset huonekalut, punottu kori sekä tuohikorit. 



















































Messinki ja kupari olivat edelleen vahvasti mukana. Kauniit hanat ja suihkut ovat tervetullutta vaihtelua tuttuun ja turvalliseen kromiin nähden. Lisäksi näitä lämpimiä metallisävyjä nähtiin valaisimissa, tarjoiluastioissa ja piensisustusesineissä. 
















































Kylpytilat/saunat
Muutamassa kohteessa valtavirrasta poikkeavat laatat herättivät huomiota. Sinisenharmaa Hexagon-laatta lattiassa oli upea. Ja kalanruotomalliin laatoitettu sininen wc oli erottui edukseen. Upotettu valkoinen kiuas lämpimänruskeassa saunassa oli virkistävä. 


















































Keittiöstä parhaiten mieleen jäivät keltaisen seinän ja valkoisten kaappien aurinkoinen yhdistelmä, betonipintaa muistuttava kaapisto, sininen kaapisto loftissa sekä ajattoman ylellinen mustavalkoinen keittiö messinkihanoineen. 






Viherkasvit ja vihersisustaminen olivat näyttävästi esille messutaloissa. Muutamassa talossa oli jopa erillinen viherhuone ja eräästä loftista löytyi viherseinä. 





















































Asuntomessujen suosikkikohteista voi lukea lisää Oikotie Sisustuksesta

Asuntomessut on avoinna yleisölle 10.7.-9.8.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti