sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Viinibaari Düsseldorffissa - D'Vine

Olin viikko sitten Saksassa ja vietimme yhden illan Düsseldorffissa. Eräs tuttavani suositteli D'Vine -viinibaaria, jonka viinilista vie amatööriharrastajalta viimeisetkin yöunet. Kannattaa käydä, jos tuolla päin Saksaa liikutte. 




Viinilista oli kattava ja tuttavamme valitsema viini osoittautui maineensa arvoiseksi. Viinien lisäksi itseäni kiinnosti paikan sisustus. Vaihtuvien taidenäyttelyiden teokset koristavat seiniä, jolloin tilan ilme vaihtuu aina näyttelyn myötä. Sisustus on yksinkertaisen kaunista ja puuta on käytetty paljon. Luonnonmateriaalit ja minimalistinen ulkoasu jättävät tilaa aisteille viinin maisteluun ja seurusteluun. 










































































Päätyseinä oli vaikuttavan näköinen Ingo Maurerin Zettel-kattovalaisimen korostuessa ja intensiivisen taulun korostuessa mustaa taustaa vasten. 

Illallispaikaksi voin lämpimästi suositella italialaista A Tavola -ravintolaa (Wallstrasse 11). Pizzaa et tule sieltä löytämään, mutta lista on muuten pullollaan italialaisia herkkuja. Jälkiruoka-annokset olivat valtavat ja illan kruunasi paikan omistajan tai ravintolapäällikön huikea versio Verdin La Donna e mobilesta. 


perjantai 22. toukokuuta 2015

Kaunista viikonloppua!

Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua kaikille tämän kauniin kodin kuvien kera. Nauttikaa elosta!









Kuvat: Alvshem


lauantai 16. toukokuuta 2015

Suunnitteluprojekti

Viime viikkoina on ollut liian kiireistä (positiivisessa mielessä) joten blogin päivittämiseen ei ole juuri aikaa jäänyt. Päätin jakaa tällä kertaa yhden viimeaikaisen suunnitteluprojektini ehdotuksen, jossa sain suunnitella muun muassa olohuoneen sisustuksen täysin uuteen kerrostaloasuntoon. 





Asiakkaan toiveissa oli muuten vaaleat ja neutraalit värit mutta suosikkiväri keltaista piti löytyä jossain muodossa. Huoneen muu värimaailma ja kalusteiden ja valaisimien muotokieli rakentuukin upean keltaisen sohvapöydän ympärille. 

Muutamana nostona suunnitelmasta: moderni itämainen matto, jonka eläväinen tekstuuri ja murretut sävyt tekevät siitä hillityn mutta äärimmäisen upean elementin huoneeseen. Maton väriä toistavat seinällä hauskat hyönteisjulisteet, jotka ovat tällä hetkellä kovin suosittuja. Sylinterinmuotoinen pöytävalaisin on suunniteltu jo 50-luvulla, mutta on edelleen ajankohtainen ja hyvännäköinen. Inspiraationsa 1930-luvun glamourista saanut minimalistinen kattovalaisin on mielenkiintoinen ja näyttävä. 


Kuvat: Keltainen Murcia-sohvapöytä/BoConcept, Bella-kahvipöytä/Hay, Block-valaisin/Design House Stockholm, Pedrera ABC-pöytävalaisin/Gubi, Leonard-kattovalaisin/Menu, julisteet/www.raaami.fi, Lilli-sohva/Valanti, Memories-matto/www.golran.fi